Susanna Liikkui Kaluni Pumppausta Mukaillen, Kyrpä Liukui Sisään Ja Ulos Tiukka Peppureikä Kiristyneenä Tiukasti Suonikkaan Varren Ympärille.

Siinä vaiheessa mies alkoi olla niin kiihottunut että työnsi minut hellästi pois ja käänsi minut makaamaan keittiön pöydälle.
Mies todella piti siitä, pikku hiljaa aloin edetä pitemmälle ja kohta hänen kova ja suhteellisen paksu sapeli olikin jo suussani. Mies liikkui edes takaisin vielä hetken aikaa mahtavan orgasmin jälkeen kunnes hän laskeutui päälleni hitaasti ja kädet lähes kokonaan velttoina. Aina kun puristin mies meni hieman kyyryyn ja oli nauttivan näköinen. Onneksi tylsiä sunnuntai aamuja on ollut vain enää ani harvoin, koska samainen mies samoissa kiihottavissa haalareissa on sei

...

Siskon kaveria

Olen 37-vuotias komeaksi väitetty mies, jolle on kertynyt vuosien mittaan monenlaisia naiskokemuksia. Tässä yksi tositarina, viime kesältä.



Minulla on 19-vuotias siskopuoli, Heli (nimi muutettu), nätti nuori nainen, jolla on vielä elämä edessään. Hänellä on laaja kaveripiiri, johon kuuluu useita niin kauniita teinityttöjä, että isoveljellä ovat pasmat mennä sekaisin.



Eräänä viikonloppuna käydessäni kotipuolessa siskoni kysyi, voisinko viedä hänen ystävänsä Lauran, 18, kotiinsa kun ajelen takaisin Helsinkiin. Tokihan suostuin tehtävään - oli mukava saada juttuseuraakin tylsälle...

Kielitaitoinen, osa 1

Olin viettämässä lauantai-iltaa paikallisessa ravintolassa, kun baaritiskin ääressä tapasin itseäni kymmenisen vuotta nuoremman vaaleahiuksisen Hennan. Henna oli viettämässä iltaa kavereittensa kanssa, mutta jäimme kuitenkin suistamme kiinni, ja taisimmepa vaihtaa muutamat suudelmatkin. Valomerkin aikaa ihan sanattomasta sopimuksesta poistuimme yhtä matkaa. Taksitolpan kautta suuntasimme hänen laitakaupungilla sijaitsevaan yksiöönsä



Perille saavuttuamme suudelmien saattamana tiemme vei hänen kapeaan sänkyynsä, johon Henna laskeutui selälleen. Henna makasi lähestulkoon passiivisena minun...

Metsätie

Ajattelin kertoa teille minun ja Jukan ensimmäisestä kerrasta.


Tämä tapahtui neljä vuotta sitten.



Olin tullut väsyneenä töistä kotia ja ajattelin mennä tappamaan aikaa koodin chattiin ilman sen suurempaa tarkoitusta. Pian aloin juttelemaan Jukaksi esittäytyneen 23v kundin kanssa. Kerroin Jukalle olevani muutaman vuoden nuorempi ja jatkoimme kertomista itsestämme. Kerroin myös olevani btm ja vielä melko kokematon, hän taas kertoi olevan top. Jotenkin aloin kiinnostumaan tästä kaverista ja sovimme tapaavamme illalla, vaikka alun perin minun piti vain kuluttaa aikaa siellä chatissa....

Mies mereltä

Työskentelin ruotsalaisessa varustamossa konferenssiosaston vastaavana. Laiva, jossa tein hommia seilasi pitkin itämerta ja viihdyin työssäni. Oli taas aika lähteä, viikon työreissu tiedossa.



Sinkkuna olin elellyt vajaan vuoden ja välillä kyllä mielessä kävi ne uniformupukuiset miespuoliset työkaverini. Silmäpeliä oli ollut viimeisen vuoden aikana monenkin kanssa, mutta erityisesti olin kuumana erääseen vastavalmistuneeseen henkilöstöpäällikköön, Andersiin, joka hakeutui seuraani useasti lounaalla. Hän oli n. kolmekymppinen, pitkä ja hänen siniset silmät korostuivat ruskettuneessa kropassa...