, Mies Kysyi.ime Mun Kyrpää!, Karjaisi Mies..saavuin Sovitulle Tapaamispaikalle 15 Minuuttia Etuajassa.

Hänen kasvonsa olivat ilmeisesti täysin meikittömät ja hohtivat tummina, oliivin väriin vivahtavina, salaperäistä kauneuttaan.

Muistin osoitteen ja kaiken kokemani. Kaikkea, ei edes porno-otoksia, saa ottaa liian vakavasti. Viimein sitä sain mitä oli jo viikon odottanut. Juan istahti työpöydän ääreen ja otti käteensä kaukosäätimen. Tunsin, että kahden sormen seuraksi työntyi jo kolmas ja nussiminen alkoi olla jo aika rajua. Hän pyöritteli sormellaan samantapaisia liikkeitä kuin Mari oli juuri tehnyt kielellään, ensi aukon reunan ympäri, sitten vähän sisään ja sitten enemmän ja enemmän.

Sitten

...

Katselin Ja Nautin Näystä.

Voihkin ääneen, kun Peten sormet hieroivat kielen apuna pilluni poimuissa ja älähdin nautinnosta, kun mies työnsi sormen sisälleni, hieroen koloni lihaksia edestakaisella liikkeellä. Käsillään mies levitti reisiäni enemmän auki, ja samalla nuoli vakoani pitkin vedoin alhaalta ylös.

Kiittelin ja istahdin autoon hytisten kylmästä, suljin oven perässäni ja autoon laskeutui armelias pimeys. ”Hemmetin huonot lenkkeilyvarusteet..” mutisin vetäessäni turvavyötä kiinni. Aavistelin tehneeni emämunauksen jo silloin, kun naisporukassa pakkauduimme Helenan farmarimersuun kaupungin laitakuppilan pihasta.

...

Yhtäkkiä Tunsin Miten Jotain Paksua Painu Mun Sisääni Lujaa.

Sanoin hiljaisella äänellä hei ja jäin odottamaan saisinko siihen vastausta, hämmästyin iloisesti kun sain häneltä ihanan moin takaisin…taivas kuinka olin kaivannut hänen enkeli ääntänsä.

Nyt oli vaimoni aika saada.Hän pyysi että runkkaisin hänen edessään itseäni ja niin minä aloin hänen edessään tekemään sitä.

Lopulta olimme kotona.Kuljimme samalla autolla töihin eli automatkatkin olivat olleet tod hiljaisia.

Salamana kaadoin hänet sänkyyn ja riisuin hänet sekä itseni, siirryin hänen ihanien rintojensa kimppuun, kiehnäsin, haistelin, lopulta otin toisen nännin suuhuni ja aloin imemään hänen

...

Autoon Päästyään Tomi Yhtäkkiä Suuteli Joonasta.

Kosketus oli kuin sähköinen purkaus kuukausien ikävän jälkeen.

Autoon päästyään Tomi yhtäkkiä suuteli Joonasta. Auringonvalo katkeaa hetkeksi jonkun kulkiessa ohi ja heittäessä varjon heidän ylleen. Yöpöydän ylälaatikko..

Tomi nojasi häneen ja tunsi Joonaksen kovettuneen elimen pakaroitaan vasten.
Tuttu kalu sykähteli hänen suussaan ja hän hieroi omaa kaluaan hitaasti. Joonaksen kieli nuoli hellästi Tomin peräaukolla. Home sweet home!

Jatkan vessoille. Kumarrun nostamaan sen suorin jaloin. Kuljen pitkin katuja. Hän katsoo pitkään ja kävelemme ohi hymy suupielessä. Pysähdyn alusvaateliikkeen

...

Hän Oli Hyvännäköinen Vielä Viisikymppisenäkin.mirja Riisui Kylpytakkinsa Ja Tuli Alasti Kainalooni.

Ääntelehdin kovaa, mutta nyt tuntui todella hyvältä.

-”Tämä pikku narttuhan on jo ihan märkä!” Sitten hän aloitti todella rajun nussimisen. Työnsin pyllyäni taaksepäin, jotta hän pystyi paremmin käsittelemään Miten Löytää Uusia Ystäviä minua. Olin saanut selkeät ohjeet vaatetuksesta ja noudatinkin niitä kuuliaisesti. Tunsin, että pilluni oli jo kostea ja sen huomasi myös isäntäni. Hän iski täysin voimin perseelleni ja päästin kovan kiljaisun. Sitten hän käski minun riisuutua kokonaan. Pilluni supisteli ja kiimanesteeni valuivat hänen kädelleen.

Menin perässä ovelle ja kurkistin sisään.

...

Orja Kompuroi Oppimattomana Edessäsi.

Saman tien tunkeudut kontallaan olevan orjan pyllyyn strapilla kuten olemme toistaiseksi sopineet... Kuinka sitä rakastankaan... Ulos ja rajusti takaisin sisääni syvälle. Tunsin kasvaneeni ainakin metrin... Valkoisen kauluspaidan... Sitten mustan minihameen... Upeissa saapikkaissasi... Piiska kädessäsi... Seuraavaksi tunsin käden palleillani... Orja kompuroi oppimattomana edessäsi. Kunnes olit orjan kävelyyn tyytyväinen...

See More

Lähteet... https://www.pinterest.com/pin/336010822171256142/

Iltakävelyllä 4

Sä kiihdytit tahtia ja hieroit klittaani yhä rajummin, kunnes multa alkoi tulla.

...

Kokemus Oli Loistava Ja Pyysinkin Isokullia Tulemaan Seuraavan Kerran Ihan Luvan Kanssa Paikalle.

Isokulli orahteli ja laukesi pian naiseni selälle. Starttasimme auton ja lähdimme Etsi Seksiä Netistä Omalta Alueeltasi! venevalkamaamme kohti. Hiivin hiljaa sisään ja näin makuuhuoneemme oven raosta naiseni selän kaarella ratsastaen suurta musta kullia. Hän sanoi viettävänsä koko päivän kotona tehden rästihommansa loppuun.Musta mies nautti urahdellen selällään. Sanoin ääneti mitä v..ttua ja menin pois oviaukosta. Ajattelin yllättää naiseni ja en soittanut ennen tuloa kotiin.

Vettä tuli kaatamalla ja kalakaan ei syönyt joten lähdimme takaisin tyhjin käsin pettymys päällä. Kokemus oli loistava

...

”kyllä Arvon Valtiatar” Vastaan Ja Niiaan.

Sain ihanaa suuhoitoa, suihinottoa, nuolemista, maistelua, oikeasta paikasta imemistä, että osasikin. Sitten älynväläys. Vietimme Wappua mökillämme Asikkalassa. Halusin tuon kalun sisääni nyt ja heti ja kunnolla ja sainkin. Ihanan paksu ja kohta taas valmis, ainakin niin toivoin. Me naiset päätimme mennä saunaan, saisivat miehet rauhassa katsella lätkää.

Aika hikisinä kopusimme ulos kuumasta saunasta, paikat molemmilla hellinä ja katse palavana, tämä ei jää tähän! Naimme, kuin pornovideoissa pitkin pöytää, pöydällä, tuolissa, minä peppu pystyssä, tissien väliin ja lopulta peppuun. Mieheni katseli

...

“… Ja En Saa Tutkimusta Tehtyä, Kun Poika Vääntelehtii Koko Ajan, Ajattelin Että Tulisit Auttamaan, Ettei Tähän Koko Päivää Tuhraannu”, Lääkäri Selitti Tilannetta Kollegalleen Mikon Kauhuksi.

Kaveri meni jutteleen jollekin tyypille ja mä jäin baaritiskille. Luulin et se lopettaa mut se työnski mulkkunsa mun tiukkaan pyllyyn. Mulla oli päällä valkoset tosi tiukat housut, mustat stringit, napapaita, ja rintsikat. Se työns mulkkuaan hitaasti mun pyllyyn, venyttäen sitä. Oli risteilyn toinen ilta ja päätettiin mennä baariin kaverin kans. Mun vieressä istu joku päälle 45wee tyyppi, se vilkuili mua. Joka työnnöllä se painautu ihan kokonaan mua vasten ja samalla puristeli lujaa mun tissejä. Olin ruottinristeilyllä ku olin täyttäny 18wee. Lähin ulos ja kävelin laivan yläkannelle. Se otti

...

Selailen Pornosivustoja Ja Juttelen Keskusteluohjelmalla Kaverieni Kanssa Samaan Aikaan.

Omat sormet ei vaan tunnu saavan orgasmia aikaiseksi, on niin kuuma ja häiriötekijät ärsyttävät minua. Alan flirttailemaan hänelle ja hän vastaa juttuihini innolla. Hänellä seisoo. Käteni hakeutuu jalkoväliin ja löytää kosteutta hehkuvan kolon.Melkein valun tuolille housujeni läpi kun hän kertoo miten kiihottunut hän itse on. Siinä hän istuu kyrpä kädessä, nauttiva ilme kasvoillaan runkaten.

On kuuma alkuilta ja vietän laatuaikaa kotona. Koko ajan joku on ovella urkkimassa. Selailen pornosivustoja ja juttelen keskusteluohjelmalla kaverieni kanssa samaan aikaan.

See More

Lähteet... ht

...