Seksikäs rouva

Olen n. 30-vuotias nuorimies. Minuun on aina vedonnut vanhemmat, seksikkäät naiset. Eräänä iltana tylsistyneenä päätin lähteä paikalliseen karaokebaariin rentoutumaan. Saavuin paikalle 11 maissa ja tunnelma oli jollain tavalla melko sähköinen. Jossain vaiheessa baaritiskillä istuessani huomasin vieressäni noin 5 kymppisen muodokkaan näköisen ladyn. Hänellä oli upeat punaruskeat pitkät hiukset, päällään seksikäs violetti toppi, minihame sekä sen alta paljastuvat upeat sääret tummine stayup sukkineen. Olin pyörtyä kiimasta nähdessäni tuon upean, seksiä tihkuvan naisen isolla N.llä. Hän oli myös laittanut jalkaan korkeakorkoiset punaiset korkokengät..mmm, ajattelin.






Hän tietenkin huomasi innostukseni ja tuli moikkaamaan ja kysyi aluksi, että mitäs haen tällaisesta paikallisesta pikkukuppilasta. Kun kohtalon iskusta suuhuni tulivat vain sanat "sua ja estotonta seksiä". Nainen, joka pian esitteli itsensä Janitaksi, saattoi aluksi hiukan hämmentyä suoruudestani. Hän osoitti kuitenkin selvää kiinnostusta ja kysyi minua viereiseen pöytään istumaan. Hän kertoi myöhemmin miehensä olevan työmatkalla ja myös, kuinka vapaa suhde heillä on.


Jutut luisuivatkin pian seksin puolelle ja hän kertoi saavansa miltei joka viikko vierasta nuorta kyrpää ja kertoi myös sen kuinka kyltymätön hän on aina ollut. Itse sanoin kiihottuvani vanhemmista naisista, kunnes aloimme hieromaan toisiamme. Istuuduin hänen viereensä ja kiimasta sykkivä kaluni osui hänen ihaniin stayup sääriinsä ja hieroi niitä kuumasti housujen alta. Suutelimme myös voimakkaita kielareita ja tunnelma alkoi pursua vahvaa kiimaa.



Päädyimme lopulta hänen asunnolleen ja otimme aluksi drinkit. Aloimme saman tien suutelemaan voimakkaasti. Janita riisui hameensa ja jätti päälleen stayupit, korkkarit ja seksikkään mustan korsetin. Levitin jalkoja ja aloin imemään hänen kostunutta vittuaan. Janita alkoi voihkia ja vikistä kiimasta. Seuraavaksi hän otti 20cm pitkän kaluni syvälle kurkkuunsa ja alkoi voimakkaan imemisen. Meinasin laueta siihen paikkaan, mutta sain vaivoin pidäteltyä. Työnnyin takaapäin sisään ja aloin pumppaamaan hitaasti kyrpääni. Vanhan naisen vittu tuntui uskomattoman kiihottavalta ja hän totisesti osasi käyttää sitä. Tämän jälkeen naimme läpi yön ja laukesimme useita kertoja. Olemme tapailleet tämän jälkeen säännöllisesti ja Janita on myös jakanut ihanaa tavaraansa useammallekin Joskus maksan hänelle hiukan ja se tuo oman kiihottavuuden seksisuhteeseemme. Hän oikea ilotyttöni!

Lähteet: http://planhauteannonces.xyz/anal-porn-pictures-seksi-deitti-packais